Simap vahvistaa teknologian kehitysryhmäänsä – Mikko Syrjälahti teknologiajohtajaksi

Simap on nimittänyt DI Mikko Syrjälahden yhtiön teknologiajohtajaksi. Hän on työskennellyt aiemmin useiden kasvuyritysten eri kehitys- ja johtotehtävissä sekä kuuluu Simapin osakkaisiin.

Nimitys toteuttaa Simapin suunnitelmaa kasvuyrityksen resurssien kasvattamiseksi. Mikko Syrjälahti seuraa teknologiajohtajana pitkään tehtävää hoitanutta Ville Voipiota, joka siirtyy strategiajohtajaksi.

– Järjestelmämme on osoittanut jo kilpailukykynsä. Minun tehtäväni on jatkaa sen skaalautuvuuden ja kustannustehokkuuden parantamista sekä edistää laitteidemme muotoilua ja sarjavalmistusta, Mikko Syrjälahti toteaa.

– Intohimoni on aina ollut teknologiaratkaisujen kehittäminen ja kasvuyritykset. Roihu syttyi toden teolla, kun olin tutkijana CERNissä 1997–1999 ja tein samalla diplomityötäni. Oivalsin, miten teknologia voi palvella ihmiskuntaa samalla kun se työllistää ja luo hyvinvointia. Olen ollut sen jälkeen kasvattamassa monia suomalaisia teknologiayrityksiä kansainvälisille markkinoille. Se on aina yhtä kiehtovaa, Mikko Syrjälahti lausuu urastaan.

– Meillä on Simapissa kunnianhimoinen tavoite. Teemme lämmitysjärjestelmistä älykkäitä ja avaamme digitalisoinnin kautta kuvan rakennusten todelliseen energiatehokkuuteen, hiilijalanjälkeen ja niiden ohjattavuuteen. Kun Mikko ottaa teknologiajohtajan tehtävät, minä keskityn datan ja teknologian yhdistämiseen, Ville Voipio kertoo.

Simapin OptiControl-järjestelmä säätää kerrostalon tai toimitilan lämpötilaa huonekohtaisesti. Ainutlaatuinen huonekohtainen säätö toteutetaan Simapin omalla radioteknologialla. Se ohjaa langattomia patteritermostaatteja, jotka samoin ovat Simapin itse kehittämiä. Lämpötilan tarkkuus on mittauskohteissa +/- puoli astetta asukkaan toivomasta tasosta eli markkinoiden tarkin.

Lisätietoja:

Kimmo Issakainen, toimitusjohtaja, Simap Oy, 040 770 0176, kimmo.issakainen@simap.fi

Mikko Syrjälahti, teknologiajohtaja, Simap Oy, 040 552 8136, mikko.syrjalahti@simap.fi

Ville Voipio, strategiajohtaja, Simap Oy, 040 503 1915, ville.voipio@simap.fi

Simap Oy lyhyesti

Simap OptiControl-järjestelmä säätää kerrostalon tai toimitilan lämmityksen huonekohtaisesti ensimmäisenä maailmassa. Ratkaisu parantaa asumismukavuutta, säästää kuluissa ja pienentää hiilijalanjälkeä koko ketjussa energiantuottajalta kuluttajalle. SiMAP-teknologia, radioverkko ja langattomat termostaatit on suunniteltu, kehitetty ja valmistetaan Suomessa. Simapin omistajina on joukko suomalaisia yrittäjiä ja sijoittajia, joilla on laajaa kokemusta teknologia- ja talotekniikkayritysten kasvattamisesta ja kaupallistamisesta. SiMAP® on Simap Oy:n rekisteröity tavaramerkki. www.simap.fi

Share via